torstai 26. joulukuuta 2013

Heippa!

Nimeni on Hanna ja olen yleensä varsin elämäniloinen tapaus. Elämääni tosin välillä varjostavat erinäiset vaivat allergisesta ihottumasta astmaan, joista tämä blogi tulee käsittelemään tiettyä ja kenties tärkeintä aluetta siinä: allergiaa ja varsinkin lateksiallergiaa.

Lateksiallergia, vanha tuttavani, joka tunnetaan paremmin kumiallergiana ei silti tästä huolimatta ole kovin tunnettu tai tiedetty asia. Olin 11-12 -vuotias kun lääkäri osasi ensimmäistä kertaa epäillä minulla olevan lateksiallergia. Silloin tämä oli vielä harvinainen allergia, mutta lääkärit ovat nyt kertoneet minun päästyä 25 -vuoden ikään, että kaikki kumi- ja muoviallergiat ovat yleistymässä ja olenkin alkanut törmäämään ihmisiin, joilla on jonkinasteinen (yleensä lievempi) kumiallergia tai jollain tutun tutulla on se.

Siitä tämä blogi onkin saanut alkunsa. Turhautumisesta lateksiallergiaan, mutta varsinkin turhautumisesta siihen, ettei lateksiallergiaa tunneta ja VARSINKIN siihen, ettei kukaan tiedä millaisia tuotteita he myyvät. Ei tiedetä onko tuotteessa/valmisteessa lateksia vai kumikemikaalia (kyllä, sekin on eri allergia), maahantuojat eivät tiedä mitään, myyjät eivät tiedä mitään, valmistajat eivät tiedä mitään. Tämä on huolestuttavaa. Myyjiä en syytä tietenkään, mutta valmistajat, joku selkäranka tähän kohtaan! Kyseessä on allergia, joka voi tappaa.

Siispä esittelen teille blogini Kumipuun Varjossa -lateksiallergikon elämää, jonka tarkoitus on kerätä yhteen paikkaan tiedot ja vinkit helpottamaan kanssa-allergikkojen ja heidän läheistensä elämää.

~Hanna



3 kommenttia:

  1. Onnea blogillesi.En nyt lähtisi kuitenkaan noin rankasti teilaamaan maahantuojia/valmistajia.on myyjän ammattitaidottomuutta jos ei osaa selvittää maahantuojalta tai valmistajalta tuotteiden sisältöä,jos ei itse tiedä,osaa lukea,tai ymmärtää..Tiedän kaupanalalta ,että vastauksia saa teilaamiltasi tahoilta.t.birgit

    VastaaPoista
  2. Heips~

    Omien kokemuksieni mukaan se on ollut juurikin tuollaista vuosien, mutta ei tietenkään ole tarkoitus teilata ja yleensä myyjät ovat ehdottaneet ottavansa selvää ja ilmoittavansa puhelinsoitolla tai meilillä selvitettyään asian. On myös tapauksia, ettei ole koskaan kuulunut mitään tai on vain sanottu, ettei tiedetä eikä ole ollut haluakaan selvittää.

    Mutta aina voi parantaa. :)

    ~Hanna

    VastaaPoista
  3. Fantastinen blogi!

    Kerrot tarinoita, jotka ovat kuin omasta elämästäni. Minäpä kertoilen muutamia omiani.

    Lateksiallergisen elämä on ketju pääasiassa surkuhupaisia kokemuksia asiakaspalvelusta. Toinen ääripää on evhk eli emme vastaa hankaliin kysymyksiin eli vastausta ei koskaan kuulu. Lue: kuulut marginaaliseen asiakasryhmään, joka ei kiinnosta meitä. Välissä on emme tajunneet mitä kysyt, mutta vastaamme ystävälliseen sävyyn jotain -kategoria.

    Parhaassa tapauksessa vastapuolella on ihminen, joka oikeasti paneutuu asiaan, tekee parhaansa selvittääkseen asian juurta jaksaen (eli nykyaikana usein Intiaa tai Kiinaa myöten) ja kaivaa vastauksen kysymykseen, jos sellainen on löydettävissä. Tähän kuluu usein pitkään. Jotkut, äärimmäisen harvat valmistajat tietävät vastauksen kysymykseen lateksittomuudesta heti: heillä se lukee myös yleensä jossain nettisivuilla tuotetiedoissa, koska kyseessä on tietoinen materiaalivalinta.

    Ensimmäisenä mainittuun luokkaan on kuulunut viimeksi esim. Helsingin keskustan tunnetuimman tavaratalon, juuri sen kolmen ulkona nakuna (miksiköhän muuten?!) takovan miehen vieressä olevan alusvaateosaston vastaava myyjä.

    Keskimmäistä luokkaa edustaa suuri suomalainen korkeasta laadustaan tunnettu N-alkuinen vaatevalmistaja, jolta tiedustelin vast'ikään käyttävätkö he uimapukujensa haara- ym. saumoissa kuminauhaa vai jotain vastaavaa elastaanista valmistettua joustonauhaa. Selostin tietenkin perusteellisesti mistä on kyse ja miksi täsmällinen vastaus on tärkeää saada. Vastauksena sain ystävällisen valittelevaan sävyyn kirjoitetun viestin heidän tuotevastaavaltaan, jossa kirjoitettiin pitkät pätkät Öko-tex -standardista ja siitä kuinka he eivät valitettavasti voi taata, etteikö heidän tuotteissaan tästä huolimatta olisi jäämiä haitallisista kemikaaleista. Ilmeisesti kyseinen tekstiilialan ammattilainen on käsityksessä, että lateksi on haitallinen kemikaali... (Ei se ole, vaikka sitä usein toivoisinkin: silloin sen käytön voisi kieltää lailla!)

    Hyvää palvelua olen saanut esimerkiksi valmistajilta Sloggi, Carriwell ja Sievi, joista ensin mainittu on tässäkin blogissa saanut kiitosta lateksiallergisten pelastavana enkelinä. Carriwellille piti kirjoittaa englanniksi ja Englantiin asti, mutta hauska ja kohtelias vastaus sisälsi lopulta tarvitut tiedot. Ne oli pitänyt kaivaa alihankkijan alihankkijalta asti. Sievillä osattiin vastata kysymyksiin heti ja asiantuntemuksella. Ei liene vaikea arvata, mitä merkkiä ovat alushousuni ja muovisaappaani sekä minkä merkkisiä imetysrintaliivejä käytin, kun sellaisille oli tarvetta. Palaan näihin vinkkeihin toisen blogipostauksen kommentissa.

    Kiitos Hanna blogista!
    Nm. Kaatakaa kumipuut

    VastaaPoista