maanantai 13. tammikuuta 2014

Iltalehti 11.1.2014





Niin siinä kuulkaas kävi, että meikäläisen naama pääsi Iltalehden liitteeseen ja tottakai blogi piti mainita, vaikkei täällä vielä niin hirmuisesti asiaa olekaan. :D Syyttäkäämme lehtijutusta tuttua, joka antoi minulle linkin Allergia- ja astmaliiton Facebook-päivitykseen. Siinä päivityksessä etsittiin juurikin lapsuusajan allergioista parantunutta ihmistä ja minulla on käynyt tällainen onni, joten soitin ihan piruuttani. Noh, toimittaja Liisa ja valokuvaaja Ville olivat kumpikin todella loistavia ja mukavia ihmisiä ja meillä oli oikein hyvä meininki kahvin ja tarjottavien äärellä ihmetellä rottia ja koiria, sekä allergista lapsuuttani.

Tottakai puhuimme myös lateksiallergiastani. Ikävä kyllä se ei tule koskaan parantumaan. Ymmärtääkseni lateksiallergia voi vain pahentua iän myötä ja näin minulle pääsi käymään. Nuorempana pystyin käyttämään normaalikaupoista ostettuja sukkia ja alusvaatteita, sekä olohousuja joissa on kuminauha. Nykyään tämä ei tule kysymykseenkään ja siksi ostankin vain tiettyjä sukkia ja asioin vain alusvaatteiden erikoismyymälöissä, joista olen varmistanut tuotteiden lateksittomuuden.

Vuonna 2007 kumiallergiani paheni sellaisiin mittasuhteisiin, että sain ensimmäisen anafylaktisen shokkini, eli vakavan allergisen reaktion. Olin juuri tullut kotiin, jossa isäni pesi mattoja ulkona. Olikohan se loppukesää tai alkusyksyä. Kannoin nämä matot isäni kanssa talomme toiselle puolelle ja kävin suihkussa. Meniköhän siinä puoli tuntia niin kasvoihini alkoi ilmestymään punaisia näppylöitä ja iho alkoi kutisemaan. Aloin myös tulla hyvin huonovointiseksi ja kalpenin silmissä. Ihoon sattui ja silmäni turposivat ja ihmettelimme mitä täällä tapahtuu. Painelin kylmäkääreellä ihoani, jotta se rauhoittuisi kun isäni soitti sairaalaan ja kysyi neuvoa. No siitä lähdettiin sitten sairaalaan (tai terveyskeskukseen, en muista tarkasti) ja sain hoitona kortisonia suoraan suoneen, sekä muita allergialääkkeitä ja tipan. Sillä kertaa selvittiin aika pienellä. Toisella kerralla ei ollut niin hyvä tuuri.

Hyvin pian äskeisen tapahtuman jälkeen aloin voimaan huonosti koulussa. Kävin Porvoon kauppaoppilaitosta tuolloin ja yksi ystäväni huomautti, etten näytä kovin hyvältä. Luokkalaiseni olivat pistäneet merkille, että parin viime päivän aikana olin tasaisesti kalventunut ja alkanut näyttämään huonovointisemmalta. Lopulta oksensin ja ystäväni Pauliina lähti viemään minua läheiseen terveyskeskukseen. Matkaa oli kilometri, mutta hän ei uskaltanut päästää minua menemään yksin.
Käytävällä odotellessani kävin oksentamassa vessassa lisää, jolloin Pauliina kävi kertomassa tämän henkilökunnalle. Itse voin niin pahoin, ettei ajatus kulkenut päässäni ja keskityin hengittelemään silmät kiinni. Hengitys myös alkoi pikkuhiljaa tuntua hassulta. Hoitaja vei minut lopulta toimenpidehuoneeseen ja sain elämäni ensimmäistä kertaa adrenaliinia. Sain vain puolikkaan annoksen, mutta sekin riitti aiheuttamaan sydämen tykytystä ja vapisevan olon. Muistan ajatelleeni, että tähänkö sitä nyt on tultu ja miten outoa se oli. Hoito tasoitti oloa, mutta lopulta minut kuitenkin siirrettiin ambulanssilla sairaalaan hoidettavaksi. Koko tähän rumbaan meni 8 tuntia ja sain viikoksi karanteenia kotona. En saanut mennä edes lenkille koirien kanssa. Eipä sillä, että olisin jaksanutkaan. Olin henkisesti ja fyysisesti täysin loppu. Käytännössä makasin viikon sohvalla ja katsoin raskaana olevan äitipuoleni kanssa erilaisia sarjoja telkkarista. Sen jälkeen loppuvuosi 2007 menikin aika pitkälti saadessani uusia anafylaktisia reaktioita ja shokkeja.

Haastattelu itsessään ei jännittänyt, mutta päivät sen jälkeen kun odotin koska lehti tulee ulos. Tietenkin minua jännitti myös se, että tämä juuri perustettu lapsenkengissä oleva blogini mainitaan siinä. Parempaa mainosta tosin en olisi voinut tälle saada. Toivottavasti saan jaettua ihmisten tietoisuuteen tätä lateksi-asiaa, koska se voi viedä hengen. Oma kumiallergiani on sitä luokkaa, etten voi ottaa riskejä ostamalla vaikka jotain tietokoneen hiirtä, jonka rullasta ei voi sanoa onko siinä lateksia vai ei... Ei ole mukava tunne kun kurkku ja kieli paisuvat tunnottomiksi möykyiksi.

Mutta nauttikaahan ihmiset nyt lumesta ja kauniista säästä kun sitä tuolla ulkona tarjolla on!

~Hanna <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti