keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Elämän pienien ilojen suuret haasteet

Heips

Olen kirjoitellut näitä tekstejä joskus enemmän hyväntuulisena ja joskus neutraalisti, mutta nyt en jaksa leikkiä reipasta tyttöä. Suurimman osan aikaa yritän olla välittämättä allergiastani ja tiedän, että läheiseni haluavat vain varmistaa turvallisuuteni. Inhoan olla vaivaksi ihmisille. Tiedän kyllä, ettei tälle voi mitään. Tämä ajatus ja läheisteni tuki on minulle korvaamatonta, mutta silti joskus lannistun. Joskus yksittäinen isompi tapahtuma on voinut olla syynä, joskus taas useampi pieni. Kerron nyt tästä viikonlopusta, jota olen ollut viettämässä poikaystäväni Markuksen luona Porvoossa. Asun siis itse Helsingissä.

Perjantaina katselimme hyvää elokuvaa sohvalla köllötellen ja Markus ilmoitti meidän menevän seuraavana päivänä koiranäyttelyyn. Niille, jotka eivät tiedä kerrottakoot, että olen äärimmäisen eläinrakas ihminen ja olen itsekin näyttänyt useampaa koiraamme näyttelykehissä. Nytkin minulla on sijoitusrottia ja yksi viljakäärme. Nykyinen koirani on vain kotikoira.

Menimme lauantaina koiranäyttelyyn katsomaan Markuksen ystävien corgien kehää ja yllättävää kyllä kävin myös paijailemassa ja ihailemassa muitakin koiria. Koiranäyttelyt ovat myös pullollaan erilaisia kojuja, joista ostaa tavaraa, leluja, ruokia, krääsää etc. Parissa kojussa en uskaltanut käydä kun ne haisivat eteen asti niin pahasti kumisille koiranleluille ja harjoille. Ei siinä ketään, mitään niistä en olisi tarvinnut. Jostain kumman syystä koirallani ei ole ainoataan kumista lelua. :D Heh.
Tämän jälkeen Markus totesi, että voitaisiin mennä muiden kanssa näyttelyn jälkeen minigolffaamaan Jokirantaan. Tämä sopi mainiosti. Olen minigolffannut yhden ainoan kerran elämässäni kun ystäväni järjestivät minulle synttäriyllätykseksi yöllistä häppeninkiä ennen baariin menoa. Menimme ensin kotiin syömään ja lepäilemään ennen Jokirantaan lähtöä ja minulla kävi mielessä, että pitäisi kait varmuuden vuoksi ottaa kosteuskäsipyyhkeitä ja tuorekelmua mukaan. Lähdön hetkellä se unohtui sitten kun koiran käytin ulkona ja kännykkä meinasi unohtua.

Kun saimme mailat ja pallot niin tottakai siinä vaiheessa muistui mieleen se tuorekelmu ja Markus kysäisi onko ne kahvaosat kumia. Olihan ne. Onneksi koiraihmisellä on miltei aina ilman koiraakin liikkuessa mukanaan jotain oleellista, nimittäin koirankakkapusseja!


Tadaa! Problem solved! 


Aina kätevä kuminauhakiinnitys



Tämä kyseinen probleema nyt selvisi pienellä vaivalla ja pääsimme pelaamaan ja hauskaa oli. Tutustuin myös uusiin ihmisiin, joita en harmikseni voinut kätellä heidänkin pelattua minigolffia ja kosteusliinoja ei ollut. Tuntuu niin typerältä selittää miksi ei voi kätellä. "Sori, en voi kätellä sua kun mullon kumiallergia ja noissa golf-mailan kahvoissa oli kumia." Tämä nyt ei sen enempää selitystä tarvinnut ja asia oli sillä selvä. Välillä kyllä hirvitti katsoa, kun Markus piti tuota tuloslärpäkettä suussa lyödessään. Kuminauha suussa kun ei satu kuulumaan fantasioihini. :D

Tämä ei sentään riittänyt masentamaan mieltäni, mutta sunnuntai piti siitä huolen. Lauantaina Markus kysäisi lähtisinkö hänen kummipoikansa synttäreille seuraavana päivänä. Tunnen pojan vanhemmat ja siellä olisi ollut muitakin tuttuja, joten tottakai! Ilta meni leffaillessa porukalla  ja sunnuntaiaamu jatkettiin leffalinjalla. Siinä sitten ruvettiin ihmettelemään, että pitäisikö liikkua kohta sinne synttäreille. Naamanpesua ja vaatteidenvaihtoa myöhemmin olin jo menossa viemään koiraani Myytä ulos pissalle, kun ovella hoksasin kysäistä Markukselta, että onkohan siellä ilmapalloja. Lasten synttärit kun yleensä tuppaavat niitä sisältämään. Markus jäi soittelemaan vanhemmille ja takaisin tullessa vastaus kuului, että onhan siellä. No voi... Ei siinä mitään. Kotivaatteet takaisin ylle ja jäin sitten ihmettelemään internetin maailmaa itsekseni.

Olisin halunnut mennä. En ole yltiölapsirakas, mutta olisin silti halunnut mennä ja nähdä ihmisiä. Tottakai harmistuin, tottakai mieleni mustui hieman, mutten sillä hetkellä ruvennut sitä sen enempää ihmettelemään. Markuksen lähdettyä ajatukseni kääntyivät sisäänpäin ja ajattelin, että kuinka paskaa tämän allergian kanssa eläminen joskus on. Kuinka ihmiset tekevät siitä pilaa, jotkut suorastaan kiusaavat, kuinka pitää jättää juttuja välistä (esim Pride) ja ottaa selvää ilmapalloista ennen jonnekin menoa.

Kaaren kauppakeskus on hyvin lähellä nykyistä asuintaloani Helsingissä ja siellä oli viime viikolla menossa jotkut juhlakarnevaalit, joka tarkoitti JÄÄTÄVÄÄ määrää ilmapalloja. Eipä ollut sinne asiaa koko viikkona. On tarpeeksi vaikeaa väistellä ilmapalloja saatikka sitten arvaamattomasti liikkuvia lapsia ilmapallojen kanssa.
Vappu on ollut aina yksi pahimmista juhlista minulle ja vaikka nykyään suurin osa palloista onkin nykään foliosta tehtyjä niin silti löytyy aina muutama kuminen ilmapallo, joka yllättää nurkan takaa. Ratkaisu tähän onkin pysyä yleensä neljän seinän sisällä viettämässä vappua omien ihmisten kera. Tämä ei tosin haittaa, koska mielestäni se on paljon hauskempaa.
Ollessani vuoden Limingan taidekoulussa rehtori tiedotti auditoriossa yleisesti, että kouluun ei saa tuoda ilmapalloja allergian vuoksi. Kaksi edessä olevaa tyttöä alkoi irvailemaan asiasta, mutta sillä kertaa pidin suuni kiinni. Kadun sitä. Ryhmässäni oli myös tyttö, jolla oli _kolmet_ lateksilegginssit, joissa hän pokkana kävi koulussa välittämättä rehtorin määräyksestä (ja ilmeisesti minun terveydestäni).
Kaikki kumiallergikot eivät reagoi lisäaine arabikumille (E414), joita voi olla missä tahansa ruussa, juomassa tai karkeissa, mutta minä reagoin siihen. Onneksi vain lievästi ja oireet jäävät kurkun ja nielun kutinaan ja joskus tulee huono olo. Tämän takia olen opetellut lukemaan etiketit kaikesta mitä olen suuhuni pistämässä. Uskokaa tai älkää niin kanaan tarkoitetussa kermakastikkeessa oli muussattua banaania..! En käsitä miksi! Ellei sitten halpana täyteaineena. Ei ole yksi, eikä kaksi kertaa, kun tämä opeteltu tapa on ollut pelastus.

On pahempiakin allergioita. Kaikelle voi olla yliherkkä. Auringolle, soijalle, viljalle, laktoosille jne... on muitakin asioita, jotka vaikeuttavat elämää ja paljon pahemmin. Mutta tämä on minun pahin allergiani. Tämä on minun elämäni suurin hankaluuksia aiheuttava asia. Tämä nyt vain sattuu vaikuttamaan kaikilla elämän osa-alueilla, töissä, ihmissuhteissa, harrastuksissa, asumisessa, seurustellessa...

Tämä viikn vaihde nyt meni näin, mutta jottei tulisi kauhean paha mieli ja jälkimaku kellekään, niin tässä on kuva allekirjoittaneesta kesiittymässä ankarasti lyömään palloa! Tykkäsin ja oli kivaa. ^__^




Kaunis syksy on alkanut! Nauttikaahan!



~Hanna














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti